sunnuntai 1. helmikuuta 2015

 
 

 
Vapaa viikonloppu on mennyt minulla ihan harrastaessa ja nauttiessa elämästä. Kotitöitä olen yrittänyt tehdä vähän siinä sivussa ja tenttimateriaalia olen vasta vähän vilkuillut. Perjantaina leivottiin lasten kanssa pullaa ja kyllähän se tuore pulla maistui koko porukalle ja teinien kaverille myös. Meillä tuoretta pullaa syödään aina kylmän maidon kanssa.

 
Lauantaina keli oli mitä parhain lähteä hiihtämään. Sanoin kotona käväiseväni äkkiä pikkulenkin mutta varmuuden vuoksi laitoin juomavyöhön kolme Muumikeksiä. Hiihtohullun ystäväni johdolla kilometrejä kertyi minulle ennätykselliset 43km. Olen innostunut hiihtämään vasta muutama vuosi sitten ja hiihto on pitkään ollut sellaista sähläämistä ja tekniikan opettelua. Jos jotain olen hiihdosta oppinut niin tärkein oppi on se, että hiihto jos joku on välineurheilua. :) Hyvillä välineillä ja voitelulla on todella suuri merkitys hiihdossa. 

 
Aloitin kuplasukkien tekemisen torstaina, mutta nyt sukat eivät ole kovin vauhdilla valmistuneet muun harrastamisen vuoksi. Toinen sukka on valmis ja toinen kohta kantapäässä menossa. Ehkäpä sukat valmistuvat alkuviikosta. En ole aikaisemmi kutonut kuplasukkaa, mutta luulenpa vastakin tekeväni näitä. Lankana minulla oli taas Novitan 7 veljestä, musta ja keltainen. Tuo keltainen lanka on kyllä  niin herkullinen, että siitä on ehkä ihan pakko tehdä itselle jotain. Oikeastaan villasukkia en itselleni tarvitsisi. Täytyy koittaa keksiä jotain muuta...
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti