sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kiireinen lokakuu


Blogi on elänyt viimeaikoina hiljaiseloa. Työt, kotityöt, omat ja lasten harrastukset vauhdittavat elämää niin kovasti, että kaikkeen ei tahdo aika millään riittää. Mutta jotain olen kuitenkin saanut tehtyä.


Tein Novitan Tico Ticosta matalavartiset villasukat. Sukat ovat ihanan ohuet ja sopivat töissä sandaaleihin. Sandaalivillasukat siis. :) Kuvata tuli älyttömän huono!  





Vierasvaraksi leivoin sulkaapiirakkaa, se on meillä kestosuosikki. Ohje piirakkaan löytyy täältä. Lisäksi leivoin Ulla Svenskin ohjeella Tiikerikakkuja ja niistä tuli tosi hyviä! Leipomiseen käytin oikeaa voita ja se on näiden maukkaiden kakkujen salaisuus.




TIIKERIKAKKU 
200g voita
3dl sokeria
2tl vaniliinisokeria
3 munaa
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhe
1dl kermaa
2rkl kaakaojauhetta

Vaahdota voi ja sokeri, lisää huoneenlämpöiset munat yksitellen, sekoita kuivataineet keskenään paitsi kaakaojauhe ja lisää kerma. Ota taikinasta 1/3osa erilleen ja lisää siihen kaakaojauhe. Voitele ja korppujauhota vuoka. Laita taikinaa kakkuvuokaan vuorotellen mielesi mukaan. Minä tökin vielä lusikalla taikinaa lopuksi niin sain kakkuun kivat raidat. Paista 175 astetta, noin 1 tunti, uunin alatasolla. 



Syyskaktus avaa kohta nuppunsa

Muratti on ollu koko kesän ulkona ja nyt pelastin sen pakkasilta sisälle. Jännä nähdä saanko pidettyä muratin sisällä hengissä.