torstai 27. joulukuuta 2012

Joulun jälkeisissä tunnelmissa

 
Joulun pyhät meni ihan liian nopeasti ohi. Vietettiin joulua oman perheen kesken. Joulupukki toi minulle Pentikin keskikokoisen poron. Iittalan kastehelmi sarja on ollut syksyn ja talven aikana paljon esillä blogeissa ja tunnustettavahan se minunkin on, että kastehelmeen olen ihastunut.  
 
Kuusen koristelusta vastasi lapset
 
 
 
 
 
Viime postauksessa olen puhunut maratonille menosta.
Maaliin pääsin. :)
 
Käsityörintamalla on ollut todella hiljaista. Mutta jospa sitä vuodenvaihteen jälkeen taas jotain saisi aikaan.
 

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Urheilukampe löytöjä

Tänään palasin lomalta takaisin töihin. Taivaskin itki sitä asiaa, vettä tuli kuin saavista. :)Todellisuudessa kuitenkin on ihan mukava pikkuhiljaa palata takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. Meidän päiväkotilaisellakin oli ensimmäinen hoitopäivä loman jälkeen mennyt mukavasti.

Minun maraton lähestyy uhkaavasti. Tänään yritin etsiä juoksupaitaa sinne mutta siinä asiassa minua ei onnistanut. Mutta muutempa sitten onnistikin... :)

Kengät norm. 69,90e nyt -70%


Juoksusukat maratonille
Meikkipussi -50%
Kuntosalikengistä olen erityisen onnellinen. Edelliset kengät ovat yli kymmenen vuotta vanhat. Uusia kenkiä olen aina välillä katsellut mutta koska tarve ei ole ollu kamalan kiireellinen, ne on jääneet aina hankkimatta. 
 

Maratoniin on aikaa 2.5 viikkoa. Vaivat on nyt aika pahana joten en taida enään juosta ennen maratonia yhtään... Eilisen lenkin tein pyörällä ja se oli tosi mukavaa. Suuntasin pois kaupungista ja nautiskelin vähä rauhallisemmista reiteistä. Vähä vain pelotti josko tulee karhu vastaan mutta eipä onneksi tullut. :) Ehkä turha pelko mutta kyllä niitä on täälläkin päin ruvennut enempi ja enempi näkymään. Tai sitten havainnoista on ruvettu enempi kirjoittelemaan lehdissä.

Pyöräily meni niin jäseniin, että en millään voinut ajatellakkaan aikaista nukkumaan menoa ja niinpä aloitin vauvanlakin kutomisen. Ohje on Novitan sivulta.


Ystäväpiiriimme on syntymässä monta vauvaa ja olen kuullut parikin pientä salaisuutta, että pikku-prinsessa saattaisi mahdollisesti olla tulossa. <3 Tällainen vauvanlakki olisi mukava lisä laittaa vauvalahjan mukaan.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Desigual

Kaikki kuvat lainattu täältä

Törmäsin tähän vaatemerkkiin ensimmäisen kerran Riikassa vuosi sitten. Meillä vain oli niin kiire, etten kerennyt jäädä takkia sovittamaan. Silloin merkki ei jäänyt mieleen mutta takki jäi. Myöhemmin törmäsin netissä tähän takkiin ja tunnistin takin. En vieläkään ole kuitenkaan takkia itsellini tilannut. :) Löysin samaiselta merkiltä myöhemmin toisen takin joka oli täydellinen. En jostakin syystä pystynyt tilaamaan sitä ulkomailta ja asia jäi harmittamaan. Takissa oli vieläpä hyvä alennuskin.

Keväällä käydessäni Brysselissä eksyin Desigualin liikkeeseen toisen kerran ja sillon mukaani lähti mekko. Mekko ei ole yhtään sitä minun perustyyliäni mutta jostakin syystä minä mekon ostin. Ja olempa mekkoa muutaman kerran pitänytkin. :)


Osa merkin vaatteista on makuuni vähän turhan värikkäitä ja erikoisia mutta joka vaatteestahan ei tarvitse tykätä. Seasta löytyy vaatekappaleita joista saa mukavia mausteita siihen peruspukeutumiseen.



Useat nettikaupat myyvät tätä merkkiä.


sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Unilelu

Eilen ajankuluksi rupesin virkkaamaan maskottia. Otin ohjeen uusimmasta Novitan lehdestä, lehti syksy 2012. En halunnut tehdä sulhaspoikaa joten vähäsen muutin värejä ja tein jalkapalloilijan. Aamulla kun kolmevuotiaani heräsi ja näki maskotin, hän kysyi heti, onko tämä minulle? Tämä on minun uusi unilelu päiväkotiin. :)





Aamutuimaan käytiin kaverin kanssa juoksemassa viikon pitkälenkki. Menee matka paljon nopeampaa kun on juttuseuraa. Kotona mies oli tehnyt ihanaa ruokaa ja kyllä olikin mukava istua valmiille ruualle. Illalla meille tulee vieraita ja varmaankin pitäisi vähän laittaa paikkoja ojennukseen.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Vapaapäivä

Tänään ei ole ollut kiirettä minnekkään. En ole saanut aikaiseksi mitään järkevää. Aamupalan jälkeen lähdin pyörällä kaupunkiin ja kiersin muutaman kirpparin. Kirpparilta ei löytynyt mitään kummoista, pari satukirjaa ja yksi paita. Torilta bongasin parhaan kaverini ja niimpä jäimme kahvitelemaan toviksi. Aurinko paistoi kuumasti ja tori vilisi kesäfiiliksissä olevia ihmisiä. Oli helppo olla hyvällä tuulella.


Tämä kuosi on vaan niin ihana
 Iltapäivällä löysin kaapista helmiä mistä on kauan aikaa pitänyt tehdä koruja. Tänään sitten oli se päivä, että muutama koru valmistui. Helppoa ja nopeaa hommaa. Seitsenvuotias tyttöni innostui auttamaan minua. Nyt sitten on helmiä siellä ja helmiä täällä...




Isot helmet tuli minulle ja pienemmät helmet tytöille


Meillä meni näyttö rikki ja nyt meillä on käytössä ikivanha näyttö jossa värit näyttää ihan kamalilta. En tiedä onko kuvat totaalisen surkeita vai johtuuko pelkästään näytöstä. Kuvat mitä olen nyt laittanut on kännykkäkuvia. Kännykän näytöllä värit ovat vähä paremmat. Toivottavasti muidenkin näytöillä. :) Niin ja toivottavasti me saamma pian uuden näytön. :) 

Huhtikuussa ostamani orkideat alkavat lopetella kukintaa. Toisessa orkideassa on kukat vielä toisessa oksassa. Toisen oksan katkaisin siinä toivossa, ettei se kukkavarsi kuivuisi. :) En ole koksaan aikaisemmin saanut pidettyä kukintaa näin pitkään. :) Nyt haasteena olisikin saada orgideat kukkimaan uudelleen. En vain oikein tiedä miten se onnistuu. Netistä löytyy niin paljon erilaisia ohjeita, ettei tiedä mitä uskoa. 


Toisesta kukkavarret kuivuivat kokonaan
 

Orgidea kävi parturissa :)
 Mukavan päivä huipentui 10km juoksulenkkiin ja iltapalaan.






Ai niin, minulla ei ole enään kuin yksi keskeneräinen käsityö!!! Ai mitenkö se on mahdollista? No, purin osan langoiksi ja osan nakkasin surutta roskiin. :) Nyt saan ihan vapaasti aloitella uusia. :)  

torstai 26. heinäkuuta 2012

Kaurateeleivät

Tein meille iltapalaksi teeleipiä. En muista milloin olisin viimesi teeleipiä tehnyt. Ehkä kymmenen vuotta sitten. Näistä tuli ihan älyttömän hyviä! Ja ohje on niin simppeli, että en ymmärrä miksen ole näitä aikaisemmin tehnyt! Ihan liikaa kyllä tuli syötyä! Ohje on Valittujen Palojen Leivonta kirjasta. Laitoin puolet jauhoista vehnäjauhoja, puolet sämpyläjauhoja. 



2.5 dl kaurahiutaleita
2.5 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria 
2 rkl öljyä
2 dl maitoa
Pinnalle kaurahiutaleita


Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja maito ja sekoita, älä vaivaa. Taputtele taikinasta kolme matalaaa leipää leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Ripota päälle kaurahiutaleita ja paista 225 asteessa n. 15 minuuttia. 


Taikina oli niin löysää, että minä nostelin taikinan lusikalla kolmeen läjään ja levitin lusikalla ympyräksi. 



Ei siitä ponchoa tullut vaan tuli paita ja vähän muutakin


Muistinpa juuri, että olenhan minä tänä kesänä saanut toisenkin käsityön valmiiksi. Rupesin aikani kuluksi virkkaamaan ponchoa mutta työn edistyessä, huomasin tehneeni lisäyksiä liikaa ja niimpä siitä kehkeytyi paita. Ihan viimeisen päälle hyvän mallinen paita tästä ei tullut mutta ihan pidettävä paita kuitenkin. Lankana on Novitan Tennessee ja paidan koko on n.116cm. Kädet minulla suorastaan syyhyää aloittaa jokin uusi neule mutta nyt on pakko koittaa antaa kutimiene olla rauhassa. 



Olen aina rakastanut Astrid Lindgreni kirjoja. En voi olla ostamatta hänen kirjojaan jos sellainen mitä meillä ei vielä ole hyllyssä tulee edullisesti minua vastaa. Mikko ja Minna kirja löytyi joltain kirjatorilta lomamatkalta ja Pekka Peukaloinen löytyi kirpputorilta. Molemmat kirjat olemme lukeneet lasten kanssa jo moneen kertaan. 


Olen aina haaveillut omasta kasvihuoneesta. Sitä ei kuitenkaan ole vielä meidän pihaan tullut. Perheen järki sanoo, että minun aikani ei riitä moiseen. Perheen höyry, eli minä taas kuvittelen kerkeäväni hoitaa myös kasvihuoneen. Tänä kesänä, vähäsen myöhässä tietenkin, kylvin itselleni ruukkuihin salaattia, sitruunamelissaa, ruohosipulia... Miten paljon paremmalle maistuukaan ihan itse kasvatettu salaatti. :)

10-vuotias poikani nikkaroi minulle hienot laatikot

Kurpitsa ei taida satoa keretä tuottaa :) 

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Vadelmakolot kookoksella



Ohjeen vadelmakoloihin löysin Leivotaan-lehdestä heinäkuu - syyskuu 2012 numerosta. Näitä keksejä tulen tekemään toistekkin.
Ohjeesta tulee 20 kpl.

4.5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
175 g voita
0.5 dl kookoshiutaleita
vadelmahilloa

Tee näin
1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Sekoita kaikki kuivat aineet.
Lisää voi jauhoseokseen ja nypi nopeasti taikinaksi.
Voit käyttää myös monitoimikonetta.
3. Pyörittele taikinasta pieniä palleroita ja
laita ne muffinivuokiin. Paina jokaisen taikinapalleron
keskelle pieni kolo sormella ja täytä se hillolla.
4. Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.
Anna jäähtyä. 



























tiistai 24. heinäkuuta 2012

Päivitystä


Kesä on auttamattomasti kallistunut jo syksyn puolelle. Joinakin aamuina ilmassa on ollut syksyn tuntu. Mikä se sellainen syksyn tuntu on, sitä on vakea selittää. Se on lapsuudesta tuttu aavistus tulevasta syksystä. 

Meillä kesä on taas ollut kiirettä. Reissaamista ja treenaamista tulevaa maratonia varten, Käsitöitä ei kamalastoi ole valmistunut mutta sain tehtyä kesäloma reissulla tabletit ruokapöytään. Niistä tuli ihan kivat. Ohjeena ihan perus ympyrä, helppoa ajankulua pitkille automatkoille. 



Leipomisrintamalla sensijaan on ollut paljon vilkkaampaa. Kiitos vilkkaan seuraelämän ja uuden leivontalehden. Ostin irtonumeron kaupasta ja ihastuin lehteen. Ohjeet on hyviä, mutta kuitenkin tarpeeksi yksinkertaisia tällaiselle tavalliselle leipojalle. Innostuin tilaamaan lehden itselleni. Lisäilen myöhemmin muutamasta kokeilemastani ohjeesta kuvat ja ohjeet. 


Alkukesästä kävimme Virossa ja vierailimme mm. Tallinnan eläintarhassa. Suosittelen! 


Tallinnan vanha kaupunki ihastutti jälleen. Ihania pieniä kahviloita ja ravintoloita, hienoja vanhoja rakennuksia.



Se pakollinen Tallinnan käviän kuva, näköalatasanteelta vanhasta kaupungista :)




Haapsalun linna oli lapsille jännä vierailukohde, kummitus ja kaikki. :) 

Ilon Wiklandin "talo" oli myös Haapsalussa

Ilon Wiklandin kuvitus Astrid Lindgreenin kirjassa

Korkeasaaressa vierailimme myös


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen

Meidän pääaiäisloma meni hirmu nopeasti. Meillä kävi joka päivä vieraita ja aamupäivät ulkoiltiin ja siivottiin. :)




Kävimme lauantaina  katsomassa kokkoa. Kokko oli kerännyt paljon väkeä rantaan! Koko kylä koolla.


Teimme koko porukalla mukavan retken lintutornille. Tornin juurella söimme eväät ja joimme kuumaa kaakaota. Hyvin maistui kaikille.



Väsynyt retkeilijä







Ulkokanervat alkoivat olla jo aika kärsineen näköisiä joten jotain piristystä piti saada ulos. Yöllä on vielä niin kylmää, että olen nostanut narsissit yöksi sisälle.





torstai 5. huhtikuuta 2012

Muumimukit

Tänään on taas ratsastettu ja juostu. Treenit on nyt sillä mallilla nyt, että vauhtia lisätään aika reippaasti.

Muumimukeista en osaa sanoa mikä on suosikkini. Mutta ensimmäisenä esittelen nämä kolme.

Iltapurjehduksen sain mieheltäni joululahjaksi. Olin sitä kovasti toivonut ja jopa aika suoraan vihjaillutkin.


Hurraa-mukin ostin itse lentokentältä kun palasimme Egyptistä.


Vihreän Pikku-Myy mukin valmistus lopetettiin ja minä en ollut kerennyt sitä mukia hankkia. Minua asia harmitti tosi paljon ja Huutonetistäkin kyseistä mukia katselin... Kunnes yhtenä aamuna oli Cittarissa iso pino Pikku-Myy mukeja. Olihan minulla mennä pasmat sekaisin! :) Siksipä tämä Pikku-Myy muki on jollain tavalla erikoisasemassa. :)


Minulla on muutama muki käytössä mutta suurin osa mukeista on käyttämättömänä olohuoneen vitriinissä.