sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kevät touhuja

 
Hiihto on ollut tänä talvena iso osa minun elämääni ja juoksukilometrejä ei ole kertynyt kovin paljoa. Olen ollut  juoksun vuoksi hieman huolissani koska minulla olisi kesällä tarkoitus juosta kahdessa tapahtumassa. Vaikka en lähdekään tavoittelemaan kovia aikoja niin juostavien matkojen pituus on saanut oloni epävarmaksi. Tämän päivän 30km lenkki antoi kuitenkin itseluottamusta kesää ajatellen.
 
 
Teimme viikko sitten kaverin kanssa  45km hiihtoretken kotilatujen ulkopuolelle. Latu oli todella jäinen ja paikoittain vähän sulanutkin mutta ihana oli vielä päästä hiihtämään pitempi lenkki. Viikolla hiihdimme vielä kaksi 22km lenkkiä.
 
 
Eilen kävimme lasten kanssa retkellä. Etsimme yhden geokätkön ja keräsimme pajunoksia tämän päivän virpomista varten. Nyt sitten lapset syövät suklaata ihan urakalla. Etsimme retkellä lumesta eläinten jälkiä. Lapset löysivätkin jäniksen ja ilveksen jäljet. Ilveksen jäljet olivat kyllä koiran jäljet mutta lapset halusivat uskoa jälkien olevan ilveksen tekemät.
 
Meidän retkillä on yleensä aina mukana jotain evästä, koska se lisää lasten motivaatiota retkelle lähtöön. Niin lyhyttä retkeä ei voi tehdä ettekö eväitä voisi ottaa mukaan.
 

Käsitöitä en ole nyt paljon tehnyt kun on ollut muuta hommaa niin paljon. Tuttavien vauvoille olen tehnyt näitä perinteisiä vauvanlakkeja lahjaksi. Ohje on Novitan-sivuilta. Kuva ei jostakin syystä suostunut kääntymään...